Press kit

Ilona Sola on laulaja ja lauluntekijä. Hänen musiikkiaan on kuvattu r&b-vaikutteiseksi popiksi, jonka ytimessä on pohdiskeleva tarinankerronta ja dynaaminen äänenkäyttö. Kappaleissa on kuultu vaikutteita myös mm. Dirty Loopsilta sekä 80-luvun kultavuosilta. Ilona itse listaa musiikillisiksi esikuvikseen Whitney Houstonin, Beyoncen, Michael Jacksonin ja Jessie J:n.

Ilona Solan ensialbumi julkaistiin syksyllä 2018. Albumi kertoo muun muassa ihmisen henkilökohtaisen oman tilan ylittämisestä ja suojelemisesta, yksinäisyydestä sekä naiseuteen liittyvistä odotuksista. Albumin kolme kappaletta on julkaistu myös musiikkivideoina: "Blue", "Stain on the Floor" sekä "What A Woman Should Be".

Ensialbuminsa jälkeen Ilonalta on julkaistu singlejä ja musiikkivideoita, uusimpina "How Do You All Know What To Do (2021) sekä "There's Something You Should Know" (2021).

Promokuvat_kansi_blue.jpg